TARINAMME 1941

Kuusilinnan tarina vuodelta 1941

 

1941 koristepuuseppä, isoisäni, Paul Valtter Kuusilinna perusti huonekaluliikkeen Karkkilaan. Sodan jälkeen oli valtava tarve huonekaluille. Karkkilaan ja sen lähialueille muutti paljon Karjalasta tulleita uusia asukkaita. Elettiin voimakasta kasvun aikaa. 40-luvulla isoisäni rakensi Karkkilan keskustaan uudet myymälätilat, missä päärakennuksessa oli ajan hengen mukaisesti asunto ylhäällä ja liiketila alhaalla. Pihalla sijaitsevassa verstaassa valmistettiin myytävät huonekalut. Yleinen rakennustarve Suomessa siivitti huonekalujen myynnin ja tuotannon kasvua. Myytäviä artikkeleita oli verhopidikkeistä, laverisängyistä aina sohviin ja tyylihuonekaluihin.

 

Kuusilinna_ja_Pauli
Reino_historia

Huonekaluvalmistusta 50-luvulla

Tuolit_historia
Kuusilinna_lapset
Reino_70luku
70-luvun alussa erikoistuttiin kotimaisiin nahkakalusteisiin. Elettiin nahkasohvien suurta aikakautta.

 

70-luvulla tapahtui sukupolven vaihdos, jolloin isäni Reino Kuusilinna siirtyi yrityksemme vetäjäksi. Keskityttiin jälleenmyyntiin ja tehtiin yhteistyötä muiden valmistajien kanssa. Lisää kasvua lähdettiin hakemaan pääkaupungista Helsingistä, josta löydettiin sopiva liiketila Töölön kulmilta. Tultiin kohti 70-lukua ja suurta nahkakalusteiden aikakautta. Nahan vahva nousu näkyi niin huonekaluissa kuin ajan vaatetuksessa. Näin perustettiinkin Helsingin ensimmäinen nahkakalusteiden erikoisliike Kuusilinna. Kalusteissa oli sen ajan vallitsevana tyylisuuntana kaikkien kotoa muistamat korkeaselkäiset nahkasohvat saumoineen ja nappeineen. Näkyviä puukäsinojia ja taivutettua vaneria. Nahkaerikoisliikkeen ideaa jatkettiin avaamalla kaksi uutta liikettä Helsingin keskustan alueelle. Töölössä Ostrobotnia taloon (Botta) ja myöhemmin Fabiankadulle Pörssitaloon. Näihin aikoihin rakennettiin jo pohjaa seuraavalle yrittäjäpolvelle. Ei ollut mitenkään epätavallista, että yrittäjäperheen lapset osallistuivat koulun jälkeen perheyrityksen pieniin askareihin.

 

Bottatalo

Botta, Töölön myymälä 70-luvulla

Bottamyymaelae
IMG_20170706_174404_498

90-luvun alussa Suomeen tuli taloudellinen taantuma ja supistimme toimintaa. Uusi sopiva ja pienempi tila löytyi Kalevankadulta 9. Pienet tilat pakottivat kärjistämään tuotevalikoimaa ja teroittamaan malliston huippuunsa. Itse tulin  vuonna 1995 täyspäiväisesti mukaan toimintaan ja aloimme hakemaan kasvua uudistuksien kautta niin sohvamallistossa kuin itse konseptissa. Samalla Suomen noustessa takaisin jaloilleen oli myös tarpeen avata uusi myymälä, joka löytyikin samalta kadulta Kalevankatu 17. Toisessa myymälässä keskityttiin vain nahkasohviin ja toisessa kangas- ja Alcantarapäällysteisiin sohviin. Näin palvelimme asiakkaita 2000-luvun alkuvuodet kahdessa erillisessä erikoismyymälässä Kalevankadulla.

 

Vuonna 2009 yhdistimme nahka- ja kangassohvien myymälät yhden ja saman katon alle. Yhteinen isompi tila löytyi ehkä yhdestä Helsingin kauneimmista taloista Annan- ja Kalevankadun kulmasta. Joulukuussa 2021 avasimme myös toisen myymälän Vantaan Tammistoon, minne on helppo tulla perheen kanssa autolla tai julkisilla. Myymälöiden lisäksi meillä on verkkokauppa. Kuusilinnan oman malliston lähtökohtana on asiakaslähtöinen ajattelu ja toteutus. Meidän päämäränä on kuunnella ja palvella asiakasta 80 vuoden kokemuksella nykyajan trendeillä maustettuna. 

 

Jani Paul Kuusilinna