Kuusilinnan matkassa on syvempi kurkistus sohvien maailmaan. Käymme läpi tämän hetken uutuuksia, tapahtumia ja mielenkiintoisia aiheita. Tervetuloa seuraamaan.
Vuoden odotetuin sisustustapahtuma Habitare järjestettiin syyskuussa 2023. Tämän vuoden teemana oli "Together" eli yhdessä, joka kertoo tämän hetken tarpeesta tuntea yhteenkuuluvuutta, mutta myös velvollisuudesta pitää luonnosta ja toisistamme huolta, yhdessä.
"Habitaren Together-teema sai meidät pohtimaan vahvojen värien ja erilaisten materiaalien yhdistelmiä sekä niiden kierrätettävyyttä. Osaston kantavaksi teemaksi muodostui sohvatehtaan vanhojen kangasrullien uudelleenkäyttö. Niistä rakensimme osaston tilanjakajat ja näyttävän kattokruunun." - Sonja Salmenoja, suunnittelija
Kuusilinnan osasto sijaitsi tänäkin vuonna näkyvällä paikalla pääkäytävällä. Osastolla esittelimme sohvauutuuksiamme sekä muutamaa klassikkosohvamallia. Osastollamme näkyi vahvasti värikkyys ja ilo tehdä yhdessä. Myös kierrätys näkyi vahvana arvona. Tilanjakajissa ja näyttävässä kattokruunussa oli uudelleenkäytetty sohvatehtaan vanhoja kangasrullia. Hauskana yksityiskohtana Muoto-sohvan päällä oli vanha lankapuhelin, joka oli saanut uuden elämän valaisimena kotimaisen yrittäjän Design Kajen taitavissa käsissä. Puhumattakaan kankaista, joissa on käytetty kierrätyskuituja ja sohvien Lennolin ECOsoft-vanutäytteestä, joka on valmistettu kierrätetyistä PET-elintarvikepulloista. Kuusilinnan led-logovalot toivat tilaan Café-loungemaista tunnelmaa. Lämminsävyinen lattia taas syvyyttä pehmeiden materiaalien ympärille. Lattia oli Nora by Interfacelta. Värikkäät matot oli lainattu Finartelta, ja upeat peili- ja lasipöydät olivat kotimaiselta Essis by Lasilinkki lasiyritykseltä. Sisustustavarat tanskalaiselta Normann Copenhagenilta.
Osastollamme oli esillä uutuus Kumpu-modulisohva 240 cm, jossa oli Lauritzonin näyttävä uutuus Clapton-vakosametti, sävyssä 7307. Myös isompi Kumpu-modulikulma Lauritzonin Sorrento-vakosametilla sävyssä 600.
Myös Kolo-modulisohva oli mukana osastolla. Kolo 215 cm, Lauritzonin uutuus villasekoite Ripley-kankaalla, sävyssä 23 Salmon. Sekä Kolo-kulmasohva 242 x 155 cm +rahi 60x100, Lauritzonin upealla uutuusbukleella Lund, sävyssä 02.
Hauskassa Muoto-sohvassa viihtyi moni istuja. Sohvassa oli suosittu Luxor-sametti, salvian sävyssä 87. Sen vieressä oli sininen Muoto-tuoli Kvadratin villakankaalla. Pienempi Muoto-sohva 188 cm valkoisella Luxor-sametilla oli päässyt myös keskeiselle paikalle kakun päälle.
Blokki-tuoli herätti monissa ihastusta. Sen räikeä vihreä olemus ja muhkeat muodot innostivat koeistumaan ja moni ottikin tuolilla messuselfiet ;).
Kiitämme kaikkia ihania kävijöitä ja kiitos kauniista kommenteista. Vaikka osastollamme on kova kuhina ja kiire, on ilo aina jutella jokaisen kävijän kanssa. Kiitos myös yhteistyökumppaneille Lauritzon, Nora by Interface, Essis by Lasilinkki, Finarte, Design Kaje ja Normann Copenhagen.
Vuoden 2023 Asuntomessut järjestettiin merellisessä Loviisan kuningattarenrannassa. Esittelemme kolme upeaa kohdetta, missä oli mukana Kuusilinnan sohvia.
Loviisan messualue on rakennettu Loviisanlahden itäiselle rannalle. Uusi asuinalue tarjoaa asukkaille korkealaatuista asumista meren äärellä ja lähellä Loviisan keskustaa. Alueelta avautuvat upeat näkymät vastarannalle historialliseen alakaupunkiin. Loviisan asuntomessujen teemana on asumisen monimuotoisuus. Tulevaisuuden asunnoissa halutaan asumisen lisäksi yhdistää etätyömahdollisuudet ja rentoa elämäntapaa. Näissä asunnoissa yhdistyy niin koti ja työ kuin mökkielämä ja hiekkarannat.
Kohde 7 Loviisan Majakka - Loisto
Yhteistyössä Bo LKV: Sisustussuunnittelu ja stailaus Sara Niemikorpi, Kuvaaja Juuso Soininen.
Loviisan Majakka koostuu tyylikkäistä rivitaloasunnoista. Ulkoapäin kaareva talo on hyvin mielenkiintoinen. Olohuone ja keittiö ovat samassa tilassa, ja isoista ikkunoista avautuvat upeat merimaisemat ja koko asunnon levyinen suuri terassi. Kohde 7, Loviisan Majakka - Loisto, tarjoaa loistavan ja tilavan asunnon perheelle tai asunnon lisäksi oivan toimitilan yrittäjälle. Siinä on yhdistetty kaksi kaksiota (yht. 110 m2) kahdella sisäänkäynnillä.
Asunnon värikkään ja persoonallisen sisustuksen on suunnitellut Bo LKV:n sisustusarkkitehti Sara Niemikorpi. Olohuoneeseen valikoitui Kuusilinnan Kolo-moduuleista koostuva kulmasohva ja tuolit. Kolo-kulmasohva on kooltaan 275x202 cm vaaleansinisellä Lauritzonin Muru-bukleella, sävy 391. Kolo-moduulituoleihin valikoitui raikas Lauritzonin Bond-buklee, sävynä valkoinen. Kolo-moduuleita pystyy helposti yhdistelemään erilaisiksi kokonaisuuksiksi tai halutessaan siirtämään eri huoneisiin. Irtopäällisten ja vesipestävien kankaiden ansiosta sohva on helppo pitää puhtaana.
Kohde 8 Lovisea - kelluva talo
Sisustusarkkitehtisuunnittelu Studio Ilkka Palinperä ja Kuvaaja Vanessa Forstén (kuvat 5, 6 ja 7)
Miltä tuntuisi herätä aamulla merellä, mutta omassa kodissa? Tämä ainutlaatuinen kelluva talo on rakennettu Timberpointin CLT-massiivipuuelementeistä TotalPron valmistamalle kelluvalle perustukselle. Talo on kaksikerroksinen 113 m2. Sisustus on suunniteltu asukkaille, jotka haluavat viettää aikaansa veden äärellä, mutta omassa kodissa. Asunnossa voi asua ympärivuoden. Moni miettiikin, jos talo keinuu tuulisella säällä? Keinunta ei tunnu talossa, vaikka ruokapöydän yläpuolella oleva kattovalaisin heiluukin hieman.
Lovisean sisustuksen on suunnitellut sisustusarkkitehti Ilkka Palinperä. Sisustuksessa näkyy merenhenkisyys tyylikkäällä tavalla. Kaunis skandinaavinen värimaailma, lämmin puu ja merihenkiset pyöreät muodot niin näyttävässä rappusessa kuin keittiön saarekkeessa ja ikkunoissa. Olohuone on korkea ja avara. Kuusilinnan uutuus Muoto-sohva sopii täydellisesti tyyliin. Raikas ja helppohoitoinen Lauritzonin Luxor-samettikangas (sävy no. 60) ja linjakas alas asti verhoiltu käsinoja sopii upeasti lämmintä puuta vasten. Päällinen on kokonaan irrotettavissa ja kestää hyvin konepesun.
Kohde 13 Villa Kruunu
Sisustussuunnittelu Studio Hernesniemi, Kuvaaja Miikka Leskinen (kuvat 5, 6 ja 7)
Villa Kruunu on näyttävä Lakka-kivitalo, jonka rantatontilta löytyy vielä erillinen puusauna-vierasmaja. Talon on suunnitellut arkkitehti Virve Rosberg ja sisustuksesta vastaa Johanna Hernesniemi. Talon asukkaat ovat rakentaneet itselleen unelmien talon veden äärelle. Erillinen saunarakennus tuo mökkitunnelmaa luonnon keskellä. Asunto on tilava 187 m2 + 23 m2. Olohuoneen isoista ikkunoista avautuu upea merinäköala kimmeltävälle Loviisanlahdelle.
Villa Kruunun sisustus on tunnelmallinen ja lämmin. Kuusilinnan muhkean siro Saari-kulmasohva 217x295 cm istuu tyylikkäästi olohuoneeseen. Isolta kulmasohvalta on hieno katsella näkymää Loviisanlahdelle. Suunnittelussa ja sohvan verhoiluvalinnoissa panostettiin yhtenäisyyteen ja harmoniseen linjaan. Verhoiluksi valikoitui helppohoitoinen matalapintainen Lauritzonin Bond-buklee (sävy no. 8), jonka värisävy sointuu seinien kalkkimaaliin. Vaalea sävy on rauhallisen tyylikäs ja kokonaan irrotettava päällinen täysin konepestävä. Alakerran työhuoneessa on myös Kuusilinnan tikattu Blokki-tuoli, jossa on mukava istua etätöitä tehdessä tai työpäivän päätteeksi.
"Muoto-sohva kurkistaa 80-luvulle ja tuo lapsuuden muistot tähän päivään." - Jani Kuusilinna, yrittäjä
Lapsuutensa huonekalukaupassa viettäneenä ja sille tielle jääneenä Kuusilinnan yrittäjä Jani Kuusilinna herättää 80-luvun lapsuusmuistot henkiin tyyliltään jälleen ajankohtaisella Muoto-sohvalla. Muoto henkii kotimaisen sohvamuotoilun upeaa historiaa sekä muistoja lapsuudesta. Muoto-sohvan tyyli on pelkistetty. Modernin tyynymäiset istuimet sekä pehmeät käsinojat kutsuvat lepäilemään. Upean katseenvangitsijan luo käsinojan ja jalan yhdistävän verhoiltu pääty.
Muisto menneisyydestä uudelleen herätettynä
"Oli hauskaa ryömiä myymälässä sohvien alta "sohvatunnelista" seuraavaan. Muodossa yhdistyy umpisokkelisten sohvien trendikäs sivuprofiili ja alta-aukeavien sohvien käytännöllisyys." Jani Kuusilinna
Nykyversiossa halusimme panostaa myös toimivaan kokonaan irrotettavaan ja pestävään päälliseen. Näinkin muodokkaassa ja sirossa mallissa se on verhoilijaltamme taitavasti ratkaistu. Uudet päälliset saa myös tilattua kauttamme, kun on aika päivittää väri tai kuosi.
Muoto-sohva on leikkisä. Siinä yhdistyy umpisokkelisten sohvien trendikäs sivuprofiili ja alta-aukeavien sohvien käytännöllisyys. Se on kaunis edestä, sivusta ja takaa, joten sen voi helposti sijoittaa vaikka keskelle huonetta. Tyyliltään hieman jopa italohenkinen, joka sopii kauniisti moderniin ja pelkistettyyn tyyliin.
Muoto-sohva on nyt tilattavissa myymälästämme kaikilla kankailla. Verkkokauppaamme on valittu suosituimmat kankaat kuten sametti sen upeissa sävyissä. Kuvien Muoto-sohvassa on Lauritzonin helppohoitoinen ja vesipestävä Luxor-sametti sävyssä 87 Salvia.
Ihastu Muotoon! Tervetuloa tutustumaan Helsingin myymälään!
Yhdessä, yhdistellen tai erikseen. Kolo-mallisto on monipuolinen. Modulipaloista rakennat itsellesi sopivan kokonaisuuden pieniin ja isompiin tiloihin. Modulisarjaa on mahdollista kasvattaa jälkeenpäin lisäpaloilla.
Perinteisten sohvien rinnalle on tullut enemmän modulaarisia sohvia, joissa käytetään erillisiä, toisiinsa kiinnitettyjä osia. Erillisten moduleiden ansiosta sohvaa voi muunnella vapaasti; pitää erillään, yhdistää, kasvattaa tai pienentää. Sohva, joka muovautuu eri elämänvaiheiden ja tilojen mukaan.
Suositun Kolo-malliston tarina alkoi perinteisestä sohvasta ja tänä päivänä se tarjoaa monia eri ratkaisuja. Kolo-malliston moduleita voi myös helposti lisätä jälkeenpäin ja näin kasvattaa modulisohvan kokoa. Tehdään vaikka kulmasohva myöhemmin! Kätevä Kolo-rahi antaa myös lisätilaa istujalle tai vain jalkojen lepuutteluun. Kolo-mallistosta on moneksi!
Veistoksellisen mukava
Vaikka Kolo onkin veistoksellisen linjakas, niin sen istuinmukavuudesta ei ole tingitty. Moni usein yllättyykin Kolo-sohvan mukavuudesta, kun siihen istahtaa. Kolo-sohva on myös ekologinen. Selkätyynyissä on kotimaisen Lennolin ECOSoft-vanutäyte lokeroituna osastoihin ja istuimessa napakka vaahtomuoviydin ECOSoft-vanupinnalla. Kotimaisen Lennolin kestävä ja kimmoisa ECOSoft-polyestervanutäyte on valmistettu 100% kierrätetystä PET-elintarvikepulloista. Se on myös paloturvallinen ja allergiaystävällinen. ECOSoft-vanutäyte on INNOSUOMI-palkittu.
Kaikissa Kolo-malliston kangassohvissa on kokonaan irrotettavat päälliset, jotka mahdollistavat päällisten perusteellisen puhdistuksen. Tarvittaessa päälliset voi myös vaihtaa uusiin ja näin saada uutta ilmettä kotiin. Uudet päälliset saa helposti tilattua kauttamme myös vuosien päästä. Kolo-sohvassa on vakiona 6 cm jalat. Saatavilla myös 8 cm jaloilla, jolloin imurin suulake mahtuu helpommin sohvan alle.
Kolo-mallistoon on tilattavissa kaikki Lauritzonin, Orrient Occidentin ja Kvadratin kankaat ja sävyt. Voit vaikka hankkia kahdet päälliset ja vaihdella niitä sesogin mukaan tai ostaa ne myöhemmin tarpeen tai vaihtelun vuoksi. Persoonallisen ilmeen saat yhdistelemällä erivärisiä paloja.
Kolo-sohvan muhkeat modulit kutsuvat istujan nauttimaan. Sen muunneltavuus on lähes rajaton ja kokeilunhaluinen sisustaja tekee siitä oman näköisen ratkaisun. Tervetuloa tutustamaan ja ihastumaan!
Kuusilinna toimi 60-70 luvuilla nahkasohvien erikoisliikkeenä. Tältä ajalta kerääntynyttä osaamista käytämme nykyisinkin hyväksemme, sillä nahkakalusteen valmistus vaatii ammattitaitoa ja tietoa eri nahoista sekä tekniikoista.
Meillä suhtaudutaan aiheeseen intohimoisesti. Nahkasohva on myös eettinen ja järkevä ostos. Nahkasohva kuormittaa ympäristöä vähemmän, sillä se kestää jopa vuosikymmeniä. Nautaeläimen nahka tulee ruokatalouden sivutuotteena.
Laadukas ja pehmeä nahka patinoituu kauniisti
Nahoissa on paljon eroja. Me käytämme vain ja ainostaan läpivärjättyä pehmeää nahkaa, niin sanottua nappanahkaa. Nappanahka on vanha nimi pehmeälle, aidon pinnan omaavalle läpivärjätylle nahalle. Läpivärjätty nahka ei säikähdä naarmuja ja sen ilme vain paranee vanhetessa. Läpivärjätyssä nahassa nahkavuota on valikoitua ja se värjätään niin, että nahan oma pinta säilyy. Pintaan ei ajeta keinotekoista peittävää maalikerrosta (martionahka). Tämä on tärkeää nahan pehmeyden säilyttämiseksi.
Käyttämämme nahka tulee viileän ilmaston alueilta (eurooppalainen vuota), missä eläimillä on ollut hyvä elämä ja nahka on samalla hyvin virheetöntä ja hengittävää. Laadukas pehmeä nahka patinoituu vuosien ja vuosikymmenien aikana, ja saa sille sen ominaisen ja halutun luonteen. Hyvä nahka onkin parhaimmillaan vuosien käytön jälkeen.
Markkinoilla myydään paljon nahkoja, joissa nahan pintaan ajetaan maalikerros ja johon painetaan lopuksi kuviotelalla pintakuvio. Näitä teknisiä nahkoja kutsutaan martionahoiksi. Martionahka on pinnaltaan hyvin kova ja kylmä, mahdollisten naarmujen alta paljastuu nahkaa vaaleampi sävy. Nahkasohvaostoksilla on hyvä katsoa myös nahkavuodan nurjalle puolelle, mikä kertoo onko nahka varmasti läpivärjätty ja myös kokeilla kädellä onko nahka pinnaltaan miellyttävän pehmeä. Eron huomaa heti, kun vertaa käyttämäämme perinteiseen nahkaan. Tässä kannattaa olla tarkkana ja vertailla!
Nahkasohviemme tyyli on ajaton ja kodikas. Pyrimme tekemään mahdollisimman saumattoman ilmeen. Isoihin aloihin eli sohvan tyynyihin käytetään nahkavuodan isoimmat keskiosat ja selkärunkoon muut osat.
Nahkasohva on moderni ja kestävä valinta
Nahkasohvaa valitessa tyynyjen täyte on myös tärkeä seikka. Perinteisesti nahkasohvan täytteisiin kuuluu höyhenkate. Se estää nahan venymisen istujan alla (ns. linnunpesä), sillä se on helppo aina siivouksen yhteydessä pöyhiä takaisin pulleaksi. Halutessaan höyhenten tilalle saa kotimaisen Lennolin kierrätyspolyesteristä tehdyn ECOSoft-vanupehmusteen.
Kuusilinnan nahkasohva on moderni sekä ajaton kaluste, jossa yhdistyy siro runkomuotoilu pehmeisiin täytteisiin. Vaikka meiltä löytyy nahasta kymmenittäin eri värejä, niin nykyään suositaan kuitenkin paljon nahalle luontaisia konjakin, ruskean ja mustan sävyjä. Iloksemme konjakkisävyn ohelle on tullut tyylikkäitä toffeen ja latten sävyjä. Meiltä löydät myymälöistä laajan valikoiman myös muita nahan värejä.
Laadukas nahkasohva on ihanan huoltovapaa kaluste. Se kestää kauniina vuosikymmeniä, kun sitä hoitaa sopivin väliajoin; siivouksen yhteydessä pölyt pyyhitään nihkeällä liinalla, vanhemman sohvan vahaus kerran vuodessa nahkavahalla sekä samalla siivouksen yhteydessä höyhentyynyjen pöyhintä. Nahkasohvan ostaja voi panostaa muuhun sisustukseen sohvan ollessa aina upea ja pitkäikäinen. Kerromme mielellämme myymälöissämme lisää ihanan pehmeän nappanahan ominaisuuksista.
Kangassohva on ajaton ja muunneltavissa oleva kaluste. Irrotettavien päällisten ansiosta sohva pysyy kauniina pitkään ja sitä on helppo päivittää vaikka uuteen väriin. Kangasvaihtoehtoja on monta, monessa eri väreissä ja kuosissa.
Sohva tehdään puusepän käsityönä Lahdessa ja ompelijamme valmistajat juuri sinun sohvaasi täydellisesti istuvan verhoilun. Kuusilinnan kangassohvat valmistetaan aina siististi ja huomaamattomasti irtopäällisin. Irtoverhoilu ei vaadi näkyviä vetoketjuja tai muuta silmää häiritsevää, kun kiinnitys tehdään tarroilla sohvan runkoon. Kangassohviemme ulkoilme on muutenkin pyritty pitämään mahdollisimman saumattomana ja elettömänä.
Irtoverhoilu tuo helpotusta arkeen
Kaikki kangassohvamme ovat irtoverhoiltu, joten laadukas sohva elää mukanasi eikä säikähdä arjen tahroja. Voit pestä päällisiä huoletta kotikoneessa tai halutessasi vaihtaa sohvan sävyä tai kankaan tyyliä uusilla päällisillä, joita voit tilata myymälöistämme. Sohva elää mukana, vaikka asunto vaihtuisi tai kaipaisit piristystä eri värillä.
Kangasvalikoimamme ei ole rajattu; saat sohvan millä vain kankaalla, myös omalla. Varastosta löytyy kaikki Lauritzonin ja Kvadratin laadukkaat verhoilukankaat. Lauritzonin kankaat ovat vahvoja ja suosituimmat konepestäviä. Easycare merkillä varustetut kankaat ovat kemikaalittomia, likaa hylkiviä ja pestäviä, oivia lemmikki- ja lapsiperheeseen. Myymälöissä on esillä hyväksi havaitut suosituskankaat helpottamassa päätöstä.
Ihanaa rouhepintaista, mutta pehmeää bukleeta saa nykyään myös konepestävänä. Muru-kangas on kaunis, ajaton ja helppohoitoinen villasekoitebuklee. Kuvan oliivinvihreässä Pesä-sohvassa Muru-kangas, sävy no. 469.
Muhkea Saari-sohva hennon persikkaisella Muru-kankaalla, sävy no. 464.
Siro löhösohva Ilma on suosittu rennon ylellisellä pellavalla. Lauritzonin Lino Stonewash on osoittautunut pellavista parhaaksi, koska senkin pystyy vesipesemään, kun noudattaa ohjeita. Luonnonkuitu on kaunis ja miellyttävä, eikä sähköisty.
Myyjämme auttavat jokaiseen kotiin sopivan verhoilun valinnassa. Olemme erikoistuneet myös lemmikkiystävällisiin kankaisiin. Monia yllättää, että sametti ja muut kauniit pehmeät ylellisen oloiset kankaat kuten Yedi on se paras valinta lemmikkiperheeseen. Kissan kynnet eivät vaurioita tietyllä tavalla ommeltua sileämpää materiaalia. Sametista löytyy monta kaunista ja täyteläistä sävyä, kuten kuvan suosittu pihkanvärinen Luxor-sametti, sävy no. 17.
Verkkokaupasta voit tilata suosituimmista kankaista tilkun kotiisi. Myymälöistä löytyy laajempi valikoima. Kangassohva on aikaa kestävä, lämmin ja irtoverhoilun avulla muunneltavissa oleva valinta. Tervetuloa tutustumaan kankaisiin ja sohvamalleihin myymälöissä Helsingissä ja Vantaalla.